Harjun maatila

Harjun tila on ollut saman suvun omistuksessa vuodesta 1672. Nykyinen isäntä, Esko Sorsa, on järjestyksessään kuudestoista isäntä.

Tällä hetkellä tila työllistää Eskon lisäksi puoliso Eijan. Hän kotiutui Enäjärvelle Helsingistä vuonna 1997. Perheeseen kuuluu myös lapset Johanna, Marjo, Tomi ja Arttu.

Yrittäjäpariskunnan apuna on maatilan puolella urakoitsijoita, sekä kesäaikana vaihtelevasti aputyövoimaa. Muutamina kesinä on palkattu lasten- ja kodinhoitoapua.

Päätuotantosuuntana tilalla on yhdistelmäsikatalous. Pelloilla tuotetaan rehuviljaa sikalan tarpeisiin, sekä leipäviljaa (lähinnä vehnää) joka myydään pois mikäli laatu on riittävän hyvää.

Metsätalous on Harjun tilalla myös tärkeässä asemassa. Pääsääntöisesti hakkuut tapahtuvat eri puunostajien toimesta ja uudistamis- ja hoitotoimet tilan työvoiman tekemänä.

Lomatoiminta tilalla alkoi 1990 Esko Sorsan ostettua tilan. Vuoteen 1994 mennessä kunnostettiin kesämökit Niemennokka, Sinikello ja Katajisto. Vuonna 1995 tehtiin Kotoniemeen, Vanhalle Tuvalle, savusauna, perinteinen sauna ja suihkutilat. Vanhaa Tupaa vuokrattiin ensin vain saunailtojen yms. pitoon ilman tarjoilua.

Eijan muutettua Harjun tilalle 1997 toukokuussa alkoi lomatoiminnan kehittäminen. Rosvopaisti-ideaa vietiin eteenpäin Vanhan Tuvan osalta ja syksyllä valettiin perustukset kahdelle tasokkaalle lomahuvilalle. Huvilat valmistettiin omista puista itse vuollen. Kannila-huvila valmistui 1999 ja suurempi huviloista, Vanhapaikka, vuonna 2000 kesäkuussa.